OH3TR Käy Facebook-sivullamme

Tampereen teekkarien radiokerho
PL 692
33101 Tampere
QRV 145,375 MHz
& 434,950 (-2,0) MHz
puh. 040 952 6701

TR-setien matka VUSHF-leirille Tanskaan kesäkuussa 1998

(Eli: Ei koskaan enää ulkomaille Fiatilla)

Ensimmäinen päivä (tiistai 9.6.)

Teemu (OH2KMM) starttaa hyvissä ajoin heti sianpieremän jälkeen Saarijärveltä kohti etelää. Yllättävää kyllä, matkaan päästään ei edes tuntia myöhässä, vaikka Penan (OH3BK) pyykkikone oli sanonut sopimuksensa irti edellisenä päivänä, ja aiheuttanut ylimääräisiä iteraatiokierroksia pitkin kylää pyykkipaikan haussa... Viime tipan pankkihteydetkin luonnollisesti imevät, ja Hämeen verovirasto ei tahdo ottaa löytääkseen koko talosta toimivaa faksia kuukausi-ilmoituksen vastaanottamiseen. Sähkötarvikkeet moppe-arsenaalin virransyötön rakentamiseen löytyvät lopulta Elek-torista, kun ensin on käyty läpi puolenkymmentä huoltoasemaa ja auto- ja matkailuvaunukorjaamoa. Näin se vain on: tänä päivänä on ainakin isommissa kaupungeissa turha etsiä autosähkötarvikkeita muualta kuin Elek-torin ja Sähköpalvelun kaltaisista elektroniikan tai sähkövoimatekniikan erikoisputiikeista... Kun tarvikkeet ovat mukana, haetaan Petri (OH3MCK) ja Harri (OH3LDL) kyytiin, ja tielle.

Itse auto on erinomaisen huonosti radioasemaksi sopiva. Sähköt saadaan kyllä helposti suoraan repsikan penkin alta akusta, mutta antennien kiinnitykseen lasikuitukopissa ei ole kerrassaan mitään. Näin pienessä autossa kun ei edes ole katolla matkatavaratelinettä. 70 cm venekeppi heitetään siis etupenkkiläisten päälle punkalle, ja 2 metriä ja 23 senttiä saavat luvan tyytyä rigien omiin antenneihin. Ennen Turkua ruvetaan jo ihmettelemään kusoilun nahkeutta. Kyllä, lasikuitukoppi on päällystetty alumiinilla, tottakai... Kun kaikki kamat on miten kuten sullottu kyytiin, alkaa kauhistuttaa myös se, että miten neljä setää kykenee viettämään täällä viikon.

Loppupäivä sujuukin sitten varsin normaaleissa merkeissä. Naftaa Humppilassa, ja kiireessä Raision kautta viemään OH1JJC:lle videokamera, ja samalla pikaisille ostoksille. Satamassa selvää, että OH8TA:n edustusjoukkue (OH8WM ja OH8HBG) olivat valinneet väärin turvautuessaan Finjettiin: Seawindin naapurista löytyy TA-jengin kantahuolitsija Aura Bulk. Satamassa päästään melkein suoraan lauttaan ensimmäisten joukossa, saunaan, syömään ja yläkertaan yksille konjakeille iloisesti jollottavien maamiesseuralaisten joukkoon. Kuka hemmetti on ruvennut ottamaan bussimatkalaisia Seawindille?  Väsyneet sedät kuukahtavat petiin jo varttia yli yksitoista naapurihytin pensasneuvostoliittolaisten molotuksen säestämänä. Pahviseinät.

Toinen päivä (keskiviikko 10.6.)

"Tätä voisi luonnehtia huonosti nukutuksi yöksi", aloittaa Teemu päivän jo hyvissä ajoin ennen kuutta. Iloinen joukkomme on kuin tomaattikauppiaat Närpiöstä; näytteet päässä.

Maamiesseuran joukkoon on ilmeisesti ängennyt yön aikana myös Ruotsin sosialidemokraattisen puolueen värvääjä, siksi reipasta on ohittelu aamiaisjonossa. Aamupalat saadaan kuitenkin naamariin ajoissa, ja mikäs siinä sitten vaikka olisi vähän myöhästyttykin. Maamiesseuran bussi on nimittäin jonossa heti meitä seuraava...

Sosialidemokratia ottaa vieraansa tällä kertaa vastaan hyvin kylmäkiskoisesti. Eipä ole huvittanut kunnollista tullimiestä ennen sianpieremää töihin lähtö, eikä ole edes normaalia puhallusratsiaa. Teemu ohjastaa Ducaton tyylikkäästi suoraan E4-tielle, ja vieläpä ensi yrittämällä kohti etelää, ilman tavanmukaisia näköalakierroksia. Ruotsalaisella 90 km/h moottoritiellä ajoneuvomme paljastaa todellisen luonteensa. Allekirjoittanut luonnehtii 1,9-litraisen vapaastihengittävän dieselin vauhdittamaa kioskia matkailuautojen Fiat kuussataseksi, sekä suorituskyvyn että tilankäytön puolesta. Vaan kummasti tavarat alkavat jo puolilta päivin löytää paikkansa erilaisista säilytyslokeroista niin, että oloryhmäänkin mahtuvat kahville kaikki neljä setää.

Kolmårdenin TV-mastossa olevalla 2 m repatöörillä meille vastaa Derek SM5RN, Ruotsin monivuotinen VHF-kontestimanageri. Derek valittelee menevänsä tänä vuonna Friedrichshafeniin VHF-leirin sijasta. Sen sijaan Lasse SM5GHD on kuulemma tulossa vanhaan tapaan.

Ensimmäinen kahvitauko pidetään puoli yhdentoista aikaan jossain Norrköpingin ja Nyköpingin välillä. Siellä astahtaa kirjoittaja rattiin, välillä poiketaan ottamaan naftaa Jönköpingin jälkeen, ja toinen kahvitauko pidetään Markarydissa. Päre palaa itse kullakin, on näköjään liian pitkät syömävälit.Otetaan jo grilliä esille, mutta uusi sadekuuro ajaa sedät jälleen suojaan. Päätetään tyytyä voileipiin. Ja kas vain: kun kahvi on suodattunut, ulkonakin paistaa taas aurinko... Tauon aikana soittelee Marko OH8WM Travemündesta. Markon kanssa sovitaan treffejä Kieliin torstai-illaksi. Teemu tulee jälleen puikkoihin, ja loppumatka Helsingborgiin sujuu matkakertomusta kirjoitellessa.

Lautan lähtöön ei ole edes kymmentä minuuttia saapumisestamme. Yllättäen huomaammekin olevamme Tanskassa, lauttamatkahan ei kestä kuin vartin. Ja sen huomaa; Tanska on sentään vapaa maa. Kohta saamme jo Kööpenhaminan repatöörillä kiinni Holgerin OZ5HWA, joka on luvannut luotsata meitä Köpiksen iltaan. Kun saavumme keskustan laidoille, Holger skoottereineen on meitä vastassa. Pyyhkäisemme tietysti ohitse tuhatta ja sataa, mutta tavanomaisten iteraatiokierrosten jälkeen pääsemme viehättävälle puistokadulle aivan Englannin lähetystön nurkan taakse. Markoltakin tulee uusia viestejä: TA-sedät ovat kantaneet rinkkansa ja laavunsa Puttgardeniin.

Kuullessaan meidän olevan raivokkaan nälkäisiä, Holger paimentaa meidät bussiin, ja luotsaa suorinta reittiä Hereford Steak House-nimiseen paikkaan. Suosittelemme vilpittömästi (*****). Sieltä lähdemme masu pömpöttäen kohti kävelykeskustaa. Aluksi Peder Oxen kellaripubi, jossa Petri oli käynyt edellisen kerran männä torstaina, vaikuttaa lähes kuolleelta. Jopa niin kuolleelta, että harkitsemme paikan vaihtoa ensimmäisten oluiden jälkeen. Samassa paikalle pyyhältää parikymmentä viehättävää tanskalaista humanistineitosta, ja niin jäämme vielä ainakin toisille oluille. Pian rupeavat matkaa taittaneiden setien silmät kuitenkin lupsahtelemaan siihen malliin, että sonnustaudumme paluumatkalle Nyhavnin, sataman ja Pienen merenneidon kautta. Holger asustaa parinsadan metrin päässä kuuluisasta patsaasta, jonka pää ei aina tahdo pysyä olkapäillä. Nyt se näyttää tosin olevan paikallaan. Pihvi, oluet ja kävelymatka vievät pian veronsa, ja kohta lehmusten varjoon pysäköidystä kioskista kuuluu tyytyväinen vieno kuorsaus (yli 85 dB[A] mitattuna kadun toiselta puolen, käytettävä ehdottomasti kuulosuojaimia).

Kolmas päivä (torstai 11.6.)

Sedissä alkaa ilmetä elonmerkkejä jo ennen yhdeksää (Teemu tietysti on ollut hereillä jo kuudesta). Yö saa kohtuullisen arvosanan (zz+). Lämpötila kioskissa oli sopiva, mutta pahviseinien melunvaimennus olematon. Holger on jättänyt meille avaimet huusholliinsa, joten täysin sumeilematta suihkuun ja kaurapuuron keittoon. Jätämme kiitokseksi ja muistoksi 12-packin Olvin tuotteita, onhan Holgerin sukunimikin Ölholm. Niin, Holgerinhan me tunnemme siitä, että hän oli Suomessa vappuna tapaamassa tamperelaisia ystäviään, joihin oli tutustunut Kööpenhaminassa aikanaan Tanskaa opiskellessaan. Holger on siis syntynyt Espanjassa ja asunut koko ikänsä ulkomailla...vaan tämä nyt on vallan tykkänään eri juttu.

Kööpenhamina ei halua meistä eroon. Vaikka kuinka kiertelemme ja kaartelemme, päädymme aina saman 3,1-metrisen alikulun luo. Sen takana häämöttää O2-kehätie ja koko Eurooppa. Ja kioskimme on juurikin 3,1 metriä korkea. Ei perkele. Pakkohan tuolta alikulun päältäkin on johonkin päästä. Ja pääseehän sieltä Kastrupin lentokentälle... Sieltä löytyy viimein viitoitus etelään vievälle baanalle. Ja tulipahan käytyä Amagerin saaressa. Ja taas Fiat rynnistää voimaa uhkuen etelään.

Rödbyn lähestyessä uhkaavasti nälkä kasvaa siihen mittaan, että Farön pienellä saarella kurvataan lepopaikalle ja laitamme kaasukammion tulille. Ja kylläpä maistuu raisiolainen kassler ja häränpihvi. Ja taas matkaan.
 
Fiat kuljettaa setiä tasaisen tappavaa tahtia etelään. Lyypekissä katsomme saaneemme tarpeeksi etelänmatkailusta, ja kurvaamme paikallisen tukkuhalpahallin pihaan. Sitten Teemun viime käynnin paikka on avattu myös tavalliselle rahvaalle, mikä tarkoittaa sitä, että joudumme maksamaan arvonlisäveron. Paikalla on - kuinka ollakaan - runsaasti suomalaisturisteja samoiilla asioilla kuin me. Lastaamme kärryihin viikonlopun tarpeiksi syötävää ja juotavaa, poikkeamme vielä naapurin elektroniikkamarketissa haukkumassa hinnat, ja eikun taas matkaan.

Illalla löydämme siistin ja rauhallisen näköisen leirintäalueen erään tuppukylän laitamilta, vieläpä järven rannasta. Pitkän haeskelun jälkeen löytyy mamma, jolla on valtuudet rahastaa meidät ja avata portti. Hinnatkin tuntuvat aluksi kohtuullisilta, kunnes laskemme saksalaisen tarkasti eritellyt menoerät yhteen, ja muunnamme summan kotoiseksi valuutaksi.

Kun vankkuri saadaan sijoilleen, onkin aika kaivaa grilli esille. Alkaa sataa tihuuttaa, syödään ja painutaan yöpuulle.

Neljäs päivä (perjantai 12.6.)

Kyllä kannatti maksaa. Yöuni saa arvosanan zzz+. Suihkun ja ravitsevan puuroaamiaisen jälkeen tie kutsuu taas. Suuntana Schleswig-Holstein, Tanska ja leiripaikka.

Fiat ähkyy paikallisia pieniä mäkiä, välillä sataa aivan sairaasti, ja saksalaiset rattifakiirit matelevat kahtakymppiä. Fiksuimmat pysähtyvät kapealla tiellä puoliksi ajoradalle - ohituskieltoalueella.

Rajakaupungissa käydään vielä kaiken varalta parissa halpamarketissa hakemassa lisää provianttia. Paluumatka osoittaa teon tarpeellisuuden. Tanskalainen tullimies lukee kopissaan lehteä, eikä voisi olla vähempää kiinnostunut suomalaisesta matkailuautosta, joka jouset natisten notkuu ohi.

Eikä natina siihen lopu. Leiripaikkaa lähimmältä rautatiepaikkakunnalta poimitaan OH8WM, OH8HBG ja yhteenlaskettuna arviolta 50 kiloa pakaaseja. Fiat kiljuu tuskasta, mutta pääsemme perille joutumatta turvautumaan jousipajan apuun. Löydämme mukavan varjoisan paikan leirialueen reunalta. Itse alue on mukava, riittävästi tilaa ja oma rauha kaukana naapureista.

Järjestäjät ovat kasanneet grillikatokseen muhkean roihun, jossa käristellään makkaraa. Tekee mieli lihaakin, joten kaivamme Teemun kaasukammion jälleen esille, ja saamme heti lisää ystäviä.

Viides päivä (lauantai 13.6.)

Leiri sujuu normaalien kuvioiden mukaan.

Iltapala on tanskalaiseen tapaan ylitsevuotava. Toinen santsaus jälkiruokaa ei enää mene, pakko lähteä kävelylle. Ähky kestää koko illan, edes kakkosten porukan tarjoama Jägermeister ei auta. Koko porukka menee kuin ihmeen kaupalla suht ajoissa nukkumaan. Eipä ihme, onhan takana jo viisi matkapäivää.

Kuudes päivä (sunnuntai 14.6.)

Jälleen kolmen zetan yö. Vatsakin tuntuu taas normaalilta. Ainoastaan Teemu ehtii aamiaiselle. Kun muutkin ovat heränneet, tulee tuomio. Aikansa Fiatin taka-akselin nurin päin puolielliptisiä lehtijousia tarkasteltuaan Teemu toteaa miehekkäästi: "Minä ajan sitten loppumatkan." Siivotaan kioskia, puretaan pyykkinaru ja antenni.

AmMiGo-kauppiaat haalaavat kauppa-aukiolle apokalyptista kaliiberia edustavan peräkärryllisen kaupallista moskaa. Ei tunnu Ahdinko käyvän kaupaksi... Ostan silti 20 Reichsmarkin hintaisen 23 cm piiskan, ja kakkosten hemmoille tuntuvat erityisesti Yaesun tarvikkeet kelpaavan. Reijokin (OH2JRR) ostaa powerin, maksaisi Visalla mutta kauppias pitää sitä lähinnä leikinlaskun aiheena. Reijolle tulee kymmenen kilometrin keikka pankkimaatille. Asiakaspalvelua tämäkin. Saksalaisella on ihmeellinen luottamus painettuun paperiin, on sen lähde sitten pankki tai lehtikeisari.

Leirin lounas onkin tänään pelkkiiä voileipiä ja kahvia. Voileipiä on kyllä riittävästi, mutta kahvi loppuu kesken.

Kahden aikaan alkaa olla tyhjää. OZ5IS, SM0FSK ja kumppanit valtaavat TA-hemmojen enetisen kämpän vielä yhdeksi yöksi, me lähdemme Lauran ja JP:n jäljille kohti Legolandia. Jossain Århusin korvilla Laura soittaa ja selostaa meille ilmeikkäästi oikean reitin, joka ei vie sinne missä he juuri ovat. Ohjeista sen kummemmin piittaamatta ajamme Billundin viittojen mukaan. Molemmat autokunnat saapuvat perille saman kymmenen minuutin sisällä, mikä lähtiessä oli eroa... Parkkipaikalle kurvaa myös kakkosten iskuryhmä vahvistettuna Kimmolla OH3MBC.

Legolandissa säätäjä muuttuu lapseksi jälleen. Tästähän jokainen on aloittanut. Nyhavnissa on oikealla paikalla se nakkikoju, missä keskiviikkoiltana kravattimiehet jonottivat nakkisämpylöitä. Vaan eipä löydy portaita pissoiriin sillan pielessä... Suomessakin on Punkasalmen asema. Palvasalmi...? Liikkuvien laitteiden automaatio ei saa täysiä pisteitä: "Lapsille tarkoitettu".

Louhikäärmejunan G-voimat sen sijaan saavat koko testiryhmän täydet pisteet.

Kuuden jälkeen Gruppo Finlandian tiet eroavat. Laura, JP ja pojat jäävät lähistölle jatkaakseen huomenna Legolandian ihmeiden parissa. Kakkosten porukka suunnistaa takaisin leiripaikkaan, ja edelleen germaanien ja bulvaanien maahan. Me laitamme Fiatin jälestämään Grenån satamaa. Sikaosasto kaivelee penkin alustaa ja kommentoi: "Wahrsteiner. Für das Leben ohne Lügen." Ensimmäistä kertaa koko matkalla kalja maistuu.

Grenåssa löydämme terminaalista lautan kesähinnaston, joka on seuraavana aamuna ensimmäistä kertaa voimassa. Matka maksaa huomenna 1400 kruunua yhteen suuntaan, ja tämän päivän viimeinen lautta meni juuri puoli tuntia sitten... Pidämme pienen palaverin, ja päätämme lähteä jo seuraavalla, joka menee kahdelta aamulla. Siinä ei ole paikkoja. Otamme siis paikat yhdeksän lauttaan. Terminaalin vessa sentaan on ilmainen, ja samalla hintaa toki olisimme saaneet lauttaan minkä tahansa alle 10-metrisen asuntoauton. Mietimme, nukummeko terminaalin parkkipaikalla, vai lähdemmekö vielä etsimään yöpaikkaa muualta. Päätös kuuluu: terminaalissa, sillä saa sentään vielä 9 tunnin unet. Keittelemme teetä ja syömme taas voileipiä, ja tyhjennämme CITTI-marktin 11 D-markan konjakkipullon loput. Muut menevät yöpuulle, minua ei nukuta. Avaan samaisesta marktista hommaamani rommipullon, ja koetan juoda viinaa, joka ei leirillä maistunut. Rekkamiehet ajelevat edestakaisin, ja jossain puoli kahdentoista jälkeen tulee ilmeisesti lautta, koska liikenne lisäntyy. Kohta on taas hiljaista kuin kolmen zetan leirintäalueella. Vain Teemu kuorsaa kuin 100 watin mekaaninen invertteri. Sekin loppuu aikanaan. Laitan IBM:n yöpuulle, ja itseni myös.

Seitsemäs päivä (maanantai 15.6.)

Yö saa korkeintaan arvosanan zz-. Terminaalissa on jatkuva trafiikki, eikä uni ole erityisen hääviä. Seitsemän aikoihin alkaa paikalle rullata rekkoja, ja koko sakki heräilee. Jälleen kerran kioski shufflataan päiväkonfiguraatioon, mikä tarkoittaa pääpiirteittäin sitä, että puolet tavaroista siirretään edestä taakse, ja toinen puoli takaa eteen.

Lautalla on tylsää. 55 sosialidemokraattisesti tasapäistetyn kruunun aamiaisella ei ole edes pekonia. Espressoa ja cappuccinoa sentään saa vapaasti automaatista. Keli on sen verran tuulinen, ettei aurinkokannella ole viihtyisää. Aurinko toki paistaa. Koetamme kuluttaa aikaa lepoloungessa , kuka lukemalla, kuka yrittämällä nukkua. Tuolit ovat tavanomaisen typerät: kiinteä selkänojan kaltevuus, ja käsinojaa ei saa ylös istuinten välistä. Jonkinlaista horrosta sentää saa laittamalla pään reunimmaisen selkänojan ja sivuseinän väliin, ja hanskat pehmentämään kylkiluita kaivelevaa käsinojaa.

Ja taas ollaan Ruotsissa. Kunnollisella tullimiehellä on tällä kertaa neljä rekisterinumeroa lapulla. Yksikään niistä ei ole meidän.

Alue Halmstadista sisämaahan on ilmeisesti jonkinlaista kansankodin takamaata. Ihmiset ajelevat vanhoilla Fiestoilla, eivätkä harvat Volvot ja Saabit ole juurikaan tältä vuosikymmeneltä. Pihanurmetkaan eivät ole nähneet kynsisaksia viikkoihin. Fiat alkaa tuntua suorastaan voimanpesältä, kun ajelemme saksalaisen asuntovaunuyhdistelmän vetämässä jonossa. Vetoauton laatu ei meille selviä, mutta perässä roikkuva uudennahkea iso Knaus vie siitä selkeästi kaikki mehut, koska vauhti tippuu mäissä viiteenkymppiin. Käväisemme pikimmiten Hyltebrukin tuppukylän Konsummarketista hakemassa muovimukeja, sukkia ja iltapäivälehden. Lehti kertoo, kuinka taas joku savolainen sotaurho on tappanut vaimonsa ja neljä vierasta rippijuhlilla. Hyltebrukin nakkihanan pitäjä sentään palauttaa kunnioituksemme naapurikansaa kohtaan kykkimällä koppinsa edessä nyhtämässä rikkaruohoja pihalaattojen välistä.

Pari kilometriä edempää löytyy lepopaikka, mihin laitamme grillin pystyyn. Ja kas kummaa: alkaa sataa. Kabanossipaketissa on sopivasti viimeinen käyttöpäivä käsillä, mutta laatu ei ole jääkaapissa mennyt miksikään. Nothing sucks like Electrolux. Huoltokopin vesihanoista ei saa tolkkua. Toinen hana on varmasti järvivettä, mutta onko toinen juomavettä vai kylmän boilerin läpi ajettua järvivettä? Emme siis täytä vesisäiliötä, onhan siellä vielä parikymmentä litraa. Sade tihenee syönnin jälkeen, ja tappaa lopullisesti ajatuksen Kolmårdenissa pistäytymisestä. Harri tulee rattiin. Keräillään välillä jonoa, ja päästetään se taas ohi. Yksi ruotsalainen kiittää soittamalla torvea ja heilauttamalla kättään. Mitenkähän tuokin pitäisi ymmärtää?

Satakunta kilometriä ennen Tukholmaa Fiat saa sateesta tarpeekseen. Tuulilasinpyyhkijät pysähtyvät moottoritiellä. Ensimmäisestä liittymästä ulos, ja huoltoaseman katoksen alle tutkimaan. Yksi vivuston muovisista nivelistä on käynyt väljäksi, eikä vivusto pysy kasassa. Onneksi tuli säätötyökalut mukaan. Tuuli ajaa vettä niskaan, kun peltiruuvilla kiristetään vivustoa sen verran, että se toivottavasti pelaa edes terminaaliin. Pelaahan se.

Taas yöpuulle terminaalissa. Rekat ajelevat pitkin yötä, mutta väsyneille sedille uni maittaa.

Kahdeksas päivä (tiistai 16.6)

Herään vasta kunnolla siihen, kun Teemu ajaa kioskia sisälle lauttaan. Hianua, päästään oikeaan sänkyyn! Eikun takaisin unten maille.

Päivä kuluu nukkuen, syöden ja viimaisessa auringonpaisteessa yläkannen suojaseinän nurkassa maistemia katsellen.

Ruotsalaisen sosialidemokratian jälkeen kotimaa ei tunnu oikein miltään. Tullimiehet ovat saaneet työnteosta tälle päivälle tarpeekseen. Tankataan Auran SEO:lla, ja ysitielle kotia kohti. Harri, Pena ja Pietro jäävät Tampereelle, Teemu taistelee vielä Fiatin parisataa kilometriä eteenpäin. Se kestää kuitenkin kunniakkaasti perille asti.

Loppusanat

EI KOSKAAN ENÄÄ ULKOMAILLE FIATILLA!!!!

Kohdista linkkisi .shtml-tiedostoihin .html-tiedostojen sijaan, kun linkität OH3TR:n sivuille. Kiitos!

Team OH3TR - Simply the Best

© OH3TR 1996-2017
Last updated: Saturday, 05-Nov-2011 20:25:03 EET